Tiedätkö, mikä osuuskunta on? Tästä syystä se on tärkeä ymmärtää

Kaupallinen yhteistyö: Osuuskuntien keskusjärjestö Pellervo ja osuuskunta Tradeka

Osuuskunta Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro kertoo, mitä hyötyä osuuskuntaan kuulumisesta on ja, mitä kaikkea hyvää osuuskuntaan sijoittamalla voi saada aikaan. 

Mikä on osuuskunta? (älä huoli. Et ole ainoa, joka tätä miettiii...) 

Osuuskunta saattaa olla tuttu termi yhteiskuntaopin tunnilta, jossa käytiin läpi erilaisia yritysmuotoja. Oletko kuitenkaan koskaan pohtinut tarkemmin, mitä osuuskunnat ovat ja, miten ne toimivat? Törmäät osuuskuntiin päivittäin, koska muun muassa OP, Valio ja S-Kaupat ovat osuuskuntia. Lisäksi on erittäin todennäköistä, että kuulut itsekin osuuskuntaan, sillä 90 prosenttia suomalaisista aikuisista on jonkun osuuskunnan jäseniä.  

Osuuskunnat ovat tärkeä lenkki Suomen taloudessa, koska ne luovat muun muassa Suomeen työpaikkoja.  Jäsenet ovat osuuskunnan omistajia, joten he voivat osallistua osuuskunnan toiminnan kehittämiseen ja nauttia sen tuotoista. Osuuskuntien tarkoituksena on harjoittaa taloudellista toimintaa, tuottaa jäsenistölleen kilpailukykyisiä etuja ja palveluja. Lisäksi monet osuuskunnat tukevat tärkeäkseen katsomaansa yhteiskunnallista toimintaa.  

Suomalaisella omistajaosuuskunta Tradekalla on 190 000 jäsentä ja se edistää inhimillistä ja kestävää markkinataloutta. Se omistaa ravintolayritys Restel Oy:n, lehtiä jakavan Lehtipiste Oy:n, hoiva- ja terveysalalla toimivan Onnin sekä katsastus- ja lupapalveluja tarjoavan A-Katsastus Group Oy:n. Lisäksi Tradeka omistaa sijoitusyhtiön. 

“Me olemme pitkäjänteinen, kotimainen ja vastuullinen omistaja suomalaisille palvelualayhtiöille. Pitkäjänteisyys on luontevaa, koska hallinnoimme sadan vuoden aikana kertynyttä varallisuutta. Sijoitamme yhtiöihin, jotka ovat sopivia tällaiselle omistukselle. Riskirahoituksen kerääminen ei ole luontevaa osuuskunnille”, Tradekan toimitusjohtaja Perttu Puro kertoo.  

Osuuskunta yritysmuotona ei siis sovi kaikelle bisnekselle, kuten nopeiden voittojen tavoitteluun. Osakeyhtiöistä poiketen ne eivät tavoittele vain voittoa, vaan myös hyötyä omistajilleen ja yhteiskunnalle. Osuuskunnat voivat tarjota omistajilleen tasaista ja suhteellisen luotettavaa tuottoa, mikä sopii erinomaisesti myös Mimmien sijoitusstrategiaan. 

Mitä hyötyä osuuskuntaan kuulumisesta on? 

Osuuskunta on yritysmuoto, jonka tuoton hedelmistä yksittäiset jäsenet voivat päästä nauttimaan matalalla kynnyksellä. Osuuskunnat tarjoavat jäsenilleen etuja esimerkiksi kaupoista, hotelleista ja ravintoloista.  

Esimerkiksi Tradekan jäsenmaksu on vain reilu 30 euroa ja se palautetaan, mikäli henkilö haluaa joskus erota osuuskunnasta. Jäseneksi voivat liittyä kaikki yli 15-vuotiaat.  

“Jäsenet saavat parhaan asiakkaan edut”, Puro sanoo. 

Jäsenet käyttävät osuuskunnan ylintä päätösvaltaa. Suurissa osuuskunnissa jäsenillä on mahdollisuus vaikuttaa osuuskunnan toimintaan äänestämällä osuuskuntavaaleissa, joissa valitaan osuuskunnan edustajisto, joka käyttää jäsenten päätösvaltaa.  

“Osuuskunnassa jokaisella jäsenellä on yleensä vain yksi ääni. Tämä on uniikkia, koska esimerkiksi osakeyhtiössä päätösvalta määräytyy omistuksen suhteessa ja sitä käyttävät yleensä eniten omistavat.” 

Kaikkiin yrityksiin demokraattinen päätöksenteko ei välttämättä sovi. Hyvin se sopii esimerkiksi julkisiin palveluihin, sääntelyn alaiseen liiketoimintaan ja esimerkiksi kauppa- ja pankkitoimintaan.  

Tradekan jäsenet voivat myös tehdä jäsenaloitteita ja kannattaa muiden tekemiä aloitteita, joilla voidaan vaikuttaa yrityksen toimintaan. 200 ääntä saaneet aloitteet otetaan osuuskunnan hallinnon käsittelyyn. Tällä hetkellä jäsenaloitteissa ehdotetaan muun muassa lounasetuja ravintoloihin ja sähköauton latausetua. 

Lisäksi Tradeka jakaa osan tuotoistaan lahjoituksena erilaisiin yhteiskunnallisiin kohteisiin, joiden valintaan osuuskunnan jäsenet voivat vaikuttaa jäsenäänestyksillä.  

“Jäsenet voivat osallistua tätä kautta hyvän tekemiseen. Voitonjakolupauksemme on, että palautamme vähintään 10 prosenttia liiketoiminnan tuotosta takaisin yhteiskuntaan”, Puro kertoo. 

Miten osuuskunnat ovat syntyneet? 

Osuuskuntia on perustettu muun muassa tarjoamaan palveluita, luomaan työpaikkoja, pärjäämään hintakilpailussa ja tukemaan elinkeinoa. Yleisesti tavoitteena on ollut tarjota yhteistä hyötyä omistajille. Voidaankin sanoa, että osuuskunnat tasapainottelevat liiketoiminnan ja jäsenten odotusten välillä.  

Kuluttajaosuuskuntien ja omistajaosuuskuntien lisäksi on tuottajaosuuskuntia, joissa myydään maatalouden tai metsätalouden tuotosta itse omistetulle yritykselle. 

Tradekan juuret ovat työväenliikkeessä, joka halusi yli sata vuotta sitten osuustoiminnalla parantaa omaa arkeaan perustamalla muun muassa elintarvikekauppoja. Sitä on kutsuttu työväentaustansa takia myös “punapääoman linnakkeeksi”. Nykyinen Tradeka on syntynyt näiden juurien päälle, ja tänä päivänä se kutsuu itseään merkityksellisen omistamisen osuuskunnaksi. 

“Tradekan perustajat pyrkivät aikanaan ratkomaan yhteiskunnallisia ongelmia perustamalla oman osuuskunnan. Ihmiset esimerkiksi velkaantuivat kalliille yksityiskaupoille ja siksi perustettiin oma kauppa. Kun Tradekassa luovuttiin vähittäiskaupasta ja siirryttiin sijoitustoimintaan, piti määritellä tekemistä uudelleen. Käytämme liiketoiminnan tulosta yhteiskunnan hyväksi ja olemme pitkäjänteinen ja vastuullinen omistaja. Näistä syntyy merkityksellinen omistajuus”, Puro avaa asiaa.  

Miten osuuskunnat ovat merkittäviä yhteiskunnalle? 

Osuuskunnat tuovat Suomen talouteen vakautta ja elinvoimaa, koska niiden omistajapohja on laaja, moninainen ja tasa-arvoinen, koska jäsenillä on yleensä yksi ääni käytössään. Tämä takaa sen, että osuuskuntien toiminta on pitkäjänteistä, eikä muutu äkkiarvaamatta, koska muutokset vaativat ison jäsenmäärän hyväksynnän.  

Tradeka pyrkii omalla toiminnallaan vaikuttamaan suomalaisen talouselämän ja yhteiskunnan kehittämiseen. Esimerkkinä Puro mainitsee Tradekan sijoittamisen hoivabisnekseen. 

“Kaikki yhtiöt eivät sovi pääomasijoittajan salkkuun, joten tarvitaan meidän kaltaisiamme pitkäjänteisiä omistajia. Lähdimme hoivasektorille, koska koimme, että kriisin silmässä ollut toimiala tarvitsee toisen tyyppisiäkin omistajia. Ajattelemme, että omistajuudella on merkitystä.” 

Tradeka maalaa myös visiota inhimillisemmästä markkinataloudesta ja haluaa olla vastuullisuuden edelläkävijäyritys. Mitä se käytännössä tarkoittaa?  

“Uskomme kilpailullisiin markkinoihin. Yhteiskunnan kannalta hyötyjen saaminen edellyttää, että toimitaan yhteisten pelisääntöjen mukaan ja, että yritykset kantavat vastuunsa toimintansa kaikista vaikutuksista. Päämäärän pitäisi olla yhteisen hyvinvoinnin kasvattaminen ja voiton tavoittelu on siinä väline”, Puro sanoo. 

Mitä sijoittaminen osuuskunnan pääomaan tarkoittaa?  

Osuuskunta Tradekan jäsenet voivat myös merkitsemällä tuotto-osuuksia sijoittaa osuuskuntaan ja pääsevät osallisiksi osuuskunnan tuloksesta. Kuten sijoittamiseen aina, liittyy siihen riski. Sijoituksella ei ole pääomaturvaa, eikä se kuulu talletussuojan piiriin. Halutessaan tuotto-osuudestaan voi luopua, jolloin se maksetaan takaisin. 

“Tradeka pyrkii aina maksamaan luvatun tuoton sekä huolehtimaan, että pääomat voidaan maksaa takaisin”, Puro kertoo.

Yksi Tradekan tuotto-osuus maksaa 100 euroa, ja enintään yritykseen voi sijoittaa 50 000 euroa. Se ei ole siis tarkoitettu suursijoittajille, vaan yksityishenkilöille.  

“Rahat voidaan palauttaa aikaisintaan vuoden päästä ja viimeistään kahden vuoden päästä osuuden irtisanomisesta eli tämä on tarkoitettu vain pitkäaikaisten varojen sijoittamiseen, joita ei saa heti takaisin. Voi panna kerralla muutaman tuhannen tai käyttää kuukausisäästämiseen niin, että sijoittaa kerran kuukaudessa 100 euroa”, Puro avaa konseptia. 

Mitkä ovat osuuskuntaan sijoittamisen vahvuudet?  

“Sijoittaminen Tradekaan tarjoaa juoksevaa tuottoa, koska korot maksetaan vuosittain. Jos voidaan palauttaa pääomat, ei ole riskiä arvon alentumiseen. Tämä on hyvä valinta heille, jotka kokevat tärkeäksi, että omat rahat ovat sellaisen tahon hallinnoimia, joka tekee yhteiskunnallista hyvää. Jos pitää meidän ajamiamme asioita tärkeinä, voi olla osaltaan mukana osuuskunnan toiminnassa myös omalla rahalla”, Puro sanoo.  

Viime vuonna tuotto-osuuksista maksettu korko oli 4,75 prosenttia ja tälle vuodelle tavoite on prosentti enemmän eli 5,75 prosenttia. Se on huomattavasti korkeampi kuin pankkien tarjoamat joustotalletukset.  

“Haluamme tarjota jäsentemme rahoille kilpailukykyistä korkoa varsinkin tällaisena taloudellisena aikana. Sen takia korko on korkea. Tuoton pitää olla houkutteleva nyt, kun lainojen korot ovat korkealla ja hinnat nousevat”, Puro sanoo. 

Salla Rajala

Kirjoittaja on yhteiskunnan ilmiöistä kiinnostunut toimittajaopiskelija, joka haluaa lisätä ihmisten välistä empatiaa. Mimmit sijoittaa -median toimittaja.

Edellinen
Edellinen

Asianuntijat kertovat, millaista talouspoliittista keskustelua Suomi oikeasti kaipaa

Seuraava
Seuraava

Mimmit sijoittaa – Sijoitusopas, jota ymmärrät näyttää, että säästäminen ei ole tylsää eikä sijoittaminen vaikeaa